
Nelli H.

Nelli H.
Contact for Boarding
from €23 per night
Highlights
Pet care experience
Luotettava, kokenut lemmikinhoitaja
Voin hoitaa ja käyttää lenkillä koiria Jyväskylän alueella. Minulla on kokemusta koirien hoidosta, koska perheessäni on ollut aina koiria (vauhdikkaita labbiksia). Olen hoitanut myös erilaisia rotuja joten olen saanut kokemusta erilaisten koirien kanssa olemisesta. Olen siis tottunut olemaan koirien kanssa ja ymmärrän, miten paljon ne tarvitsevat liikuntaa ja aktiviteetteja. Ymmärrän koiran käyttäytymistä ja tarpeita. Olen kärsivällinen, luotettava, vastuullinen ja joustava. Minulla on kokemusta myös pennuista ja olen osallistunut koiran kouluttamiseen. Olen myös tottunut lenkkeilemään koirien kanssa, jotka vetävät lenkillä tai vastaantulijoiden ohittaminen on haastavaa. Voin tulla kotiisi hoitamaan koiraa tai koira voi myös tulla minun luo. Asun yhdessä poikaystäväni kanssa. Kotini vieressä on esimerkiksi metsää jossa voin ulkoilla koiran kanssa. Asuntoni on kuitenkin melko pieni (32 neliötä), joten sisällä koira ei pysty kauheasti liikkumaan. Minulla on auto käytettävissä, mutta asun itse Keljon alueella. Opiskelen biologiaa Jyväskylän yliopistossa ja opintojeni ohessa minulla on hyvin aikaa olla koiran kanssa. Kissojen hoidosta minulla ei ole niinkään kokemusta, mutta opin nopeasti, joten sekin onnistuu myös. Ota yhteyttä minuun jos tarvitset luotettavaa lemmikinhoitajaa Jyväskylässä :) Hoito onnistuu usein myös lyhyellä varoitusajalla!
Cat care experience

Nelli also cares for cats. Learn about their cat-specific care experience.
Qualifications
Ratings and reviews
Nelli on erinomainen lemmikinhoitaja. Hän on vastuullinen ja tarkka, osaa toimia myös haastavien koirien kansaa. Huomio koirien tarpeet yksilöllisesti. Suosittelen häntä todella lämpimästi. Terveisin Nellin avopuoliso 😊
Calendar and availability
| S | M | T | W | T | F | S |
|---|---|---|---|---|---|---|
1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
27 | 28 | 29 | 30 |
| S | M | T | W | T | F | S |
|---|---|---|---|---|---|---|
1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
27 | 28 | 29 | 30 |
| S | M | T | W | T | F | S |
|---|---|---|---|---|---|---|
1 | 2 | 3 | ||||
4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 |
11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 |
18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 |
25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |
Schedule
Opintojeni ohessa minulla on hyvin aikaa olla koirien kanssa. Minulla on paljon etäopiskelua, joten pystyn olemaan kotona koiran kanssa. Koiranhoito onnistuu myös lyhyellä varoitusajalla.
Where your pet will stay
Home characteristics
Safety, trust & environment
Asun kerrostalossa, toisessa kerroksessa, talossa on hissi. Asuntoni on melko pieni (32 neliötä), mutta koira ja koiran tarvikkeet mahtuvat tänne hyvin. Takapihalla on metsää, jossa voimme lenkkeillä.
- Cats0 to 7 kg7 to 18 kg18 to 45 kgover 45 kgTakes only 1 client at a timeNelli can host up to 1 pet per night
